my fucked up monologue

pahoittelen jo etukäteen sekavaa lausuntaani. osa tekstistä on myös kopioitu eräästä kirjoittamastani spostista. näillä mennään nyt tänään. hii-o-hoi!

uskon siihen, ettei mikään asia tapahdu sattumalta. esim. vaikka ihmisellä olisikin jonkin asian suhteen eri vaihtoehtoja ja hän päättää tehdä niistä jonkun niin tavallaan se olisi ollut jo tiedossa, että näin valitaan. tämä kuitenkin vaatisi ehkä jotain korkeampaa jumalallista olentoa tai tiettyä kaavaa, joka pätee kaikkeen planeettojen kierrosta siihen, kääntyykö ihminen risteyksessä oikealle vai vasemmalle enkä ole ajatellut kantaani loppuun asti ja aukottomaksi.
en kuitenkaan sano olevani agnostikko, koska se on jotenkin niin laimea selitys eikä siitä herää keskustelua missään muodossa. ajattelen myös toisinaan niin, että elämämme maan päällä on kuin kärpäsen paska itämeressä, kun vertaa siihen, mitä on tulossa. tällainen ajattelu on joskus hyvinkin lohdullista, mutta ei minulla mikään kiire täältä pois ole. minua surettaa ajatus siitä, että tämä olisi tässä. että tämän jälkeen ei olisi mitään. lakkaisi vaan olemasta.

puhuessani tietystä kaavasta en tarkoita sitä kuitenkaan täysin deterministisenä, koska olen siltikin sitä mieltä, että emme voi astua kahta kertaa samaan virtaan, emme me, emmekä virtaan. en usko syyseuraussuhteisiin siinä mielessä, että tapahtumaa A seuraa aina ja iänkaikkisesti ja joka tilanteissa tapahtuma B vaan siihen, että kun ihmisellä on esim. A, B ja C vaihtoehdot ja hän päättää tehdä C:n niin tavallaan se olisi ollut jo alusta asti selvää. kaikki on siis periaatteessa ennaltamäärättyä, mutta se ei sulje omaa vastuuta ulkopuolelle. ensisijaisesti haluaisinkin, että jokainen samalla tavalla ajatteleva ihminen pyrkisi ennenkaikkea tekemään hyviä ja sillä hetkellä oman eettisen käsityksensä mukaisia valintoja.

tavallaanhan tämä ajattelumalli viittaisi johonkin predestinaatioon, mutta en väitä uskovani ihan siihenkään, koska en toistaiseksi ole löytänyt vielä yhtään uskontokuntaa tai jumalaa, joka vastaisi täydellisesti kysymyksiini tai jossa ei olisi mitään sellaista, mitä en voi sietää tai hyväksyä. predestinaatio-oppi on mielestäni aika synkkä ja sisäsiittoinen. minun mielestäni lähtökohtia ei voi olettaa, koska silloin on jo tehnyt mielessään kuvan jostain asiasta tai henkilöstä. jos esimerkiksi pankki ryöstetään ja tuntomerkkien perusteella otetaan kiinni vaikka vaalea nainen ja aloitetaan kuulustelut asenteella miksi sinä ryöstit tämän pankin, niin siinähän on jo poissuljettu se vaihtoehto, että olisi mahdollisesti väärä vaalea nainen kehässä. sen takia tykkään tästä syytön, kunnes toisin todistetaan-ajatuksesta, vaikka sitä ei valitettavasti kovinkaan usein näe noudatettavan.

lauantaina istuessani terassilla sain puhelun. pääsetkö töihin? en pääse. olen terassilla helsingissä. yksi ehdottomasti läheisimmistä työkavereista omassa henkilökohtaisessa historiassani on tappanut itsensä. en tajua. en sisäistä asiaa vieläkään. ehkä se johtuu välimatkasta. olen iloinen siitä, kun viimeksi nähtiin ja miten käyttäydyin ja olin, koska se helpottaa. kun ei tiedä, milloin on viimeinen päivä, mikä on se kerta, jonka jälkeen ei näe enää toista tässä todellisuudessa, yritän elää niin, että aina jäisi hyvä fiilis. jos vaan muistaisi elää juuri niin, ettei tiedä nouseeko aamulla sängystä. minulla oli tuuria. uusia ja vanhoja ystäviä ja ihania ihmisiä ympärillä tämän tiedon tullessa. kantoivat snapsia ja jaksoivat kuunnella ja keksiä puuhaa. jos minä tänään täältä poistuisin niin jäisi hyvä mieli ja tuntisin olevani aika rikas. mutta jos minulta kysytään, niin oisin kyllä mielelläni vielä vähän aikaa.

pus*